Vietin pääsiäislomani tällä kertaa Pietarissa ja venäläiseen kulttuuriin tutustuen. Pietari tarjoili kyllä parhaita palojaan kauden trendeistä ja venäläisnaisten upea tyyli muistutteli jälleen kerran siitä, että voisipa niitä korkokenkiä rohkeamminkin aina käyttää! Aivan mahtava kaupunki ja mieletön kulttuuri, suosittelen!
Haluan kuitenkin puolustella meitä suomalaisnaisia, kun kerran aina meitä niin maailmalla arvostellaan. Katseeni osui reissun päällä useasti ohi kulkevien kynsiin ja täytyy sanoa, että kyllä me suomi-tytötkin osaamme, sillä läheskään niin monella ei ollut rakennekynsiä, kuin olisin odottanut. Kevään trendivärit näkyivät kyllä kynsilakoissa ja uskon, että monet venäläisistä käyvät useammin manikyyreissä kuin me suomalaiset. Mutta suomalaisnaiset eivät ole tottuneet joka viikko hoidattamaan kynsiään kauneussalongeissa, joten jotenkinhan meidänkin on pidettävä tasoa yllä.
Nainen joutuu suomalaisessa kulttuurissa usein monien paineiden keskelle työkiireiden ohessa yrittäessään järjestää aikaa perheelleen, pyörittäessään huushollia sekä joskus niitä ystäviäkin olisi tavattava. Kalenterista olisi löydyttävä tilaa myös omalle hyvinvoinnilleen. Siksi väitänkin, että mitä vähemmän kalenterissa on aikaa, sitä helpommalla pääsee rakennekynsien ja ripsien pidennysten kanssa. Kerran kuussa kynsien laitoissa ja kampaajalla käynnit tuntuvat aina luksukselta, kun joka päivä säästyy aikaa. Ei tarvitse aamulla taistella ripsivärin kanssa tai iltaisin vaihtaa lakkoja, kun ei millään huvittaisi...
Suomi on selkeästi eurooppalaistunut viime vuosina, mitä tulee kauneudenhoitokulttuuriin. Uskon, että käsien hoidattaminen esimerkiksi on tullut jäädäkseen ja varsinkin rakennekynnet tai oman kynnen vahvistukset ovat monet ottaneet tavaramerkikseen. "Kädet ovat käyntikorttisi" kuuluu sanottavan monien alan ihmisten suusta ja se on totta. Kyllä Pietarilaisetkin tekivät vielä lähtemättömän vaikutuksen, kun laukku, kengät ja kynnet olivat tismalleen samaa sävyä!
Maailma on täynnä upeita naisia ja kylläpä meitä suomi-neitojakin siihen vielä joukkoon mahtuu ;)
Nautitaan kevään tulosta ja laitetaan kynsiä kuntoon!
Milla Pynnönen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti